keskiviikko 16. elokuuta 2023

Papparaisen viimeiset viikot ja lopetus

Harri papparainen sai elää hyvän elämän minun luonani. Loppuun asti oli iloinen oma itsensä. Viimeisinä päivinä huomasi papparaisesta, että hän on luovuttanut ja valmis lähtemään. Harri papparainen lähti vihreimmille niityille ilman kupuja 21.6.2023. Lopetus päivänä painoi 2,9kg. Kiitos Harri kaikesta. Me vielä joskus tavataa. 

Sain syliini palan taivasta,
nyt tiedän mitä kaivata..
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on.
Humblepup Wild One "Harri"
s. 09.07.2007
k. 21.06.2023
Hyvää taivasmatkaa rakas papparainen ❤️

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Kuulumisia

Harri papparainen hierotaan n. 4-5 viikon välein. Käydään koko koira läpi. Välillä on enemmän jumeja ja välillä vähemmän. Harri antaa hyvin hieroa hänet kokonaan. Hieronta pitää hyvin kunnossa vanhankin koiran. 

Papparainen menee liukkaalla kelillä helpommin jumiin. Spondyloosin takia on hyvä hierottaa koira. 

Harri hierottiin torstaina 1.9.22 ja oli jumissa seuraavista paikoista: 

- Vasemmalta puolelta niska

- Oikea lapa

- Takaosa vasemmalta.


Käytiin kesällä Harrin kanssa turistina KalaDogi Show:ssa. Harri osasi olla nätisti siellä. Kun katsottiin kehiä niin osasi olla rennosti ja makoilla. Kun käveltiin koirien ohi niin välillä haukahti mutta lopetti heti kun käskin. Sunnuntaina kun olitiin niin Harri soi kovaa luuta ja häneltä yksi hammas katkesi ja väänty. Siitä tuli verta. 

Tilasin Harrille Kaustiselle Nikulan eläinklinikkaan ajan hampaan tarkistukseen, missä tarkistettiin hampaan kunto ja pitääkö poistaa sekä tarviiko jonkun kuurin vai särkylääkkeen. 







Kaustisella Käskivät pikaisesti poistattaa hampaan ja samalla otattaa hammasröntgen koko suusta. Hammaskiveä oli myös paljon ja suositteli sen tekemään samalla kerralla. Suositteli antamaan kipulääkettä joka päivä Harille siihen asti että pääsee hampaanpoistoon.

https://www.nikulanelainklinikka.fi/


Sain elokuun alkuun Nivalaan Niveleen ajan Harille. Käytin Harrin siellä ja eläinlääkäri sanoi, että ei tämä hammas ole pahannäköinen ja ei sen poistamisella olisi ollut kiire. Eläinlääkäri käski pitää Harrista kiinni ja nykäisi hampaan pois koiran ollessa hereillä. Katsoi sen jälkeen hammaskivet ja totesi kun verta tuli suusta, että ei täällä ole yhtään hammaskiveä.

https://www.elainklinikkanivel.fi/


Tällä hetkellä Harri voi todella hyvin. Saa kerran päivässä Flexadin Advanced 1kpl. (Täydennysrehu, erikoisruokavalio koirille. Nivelten aineenvaihdunnan tukeminen nivelrikon yhteydessä).

Alle 10 asteen lämpötiloissa pitää harrille alkaa pukemaan vaatteita päälle. Esim. villapusero tai joku vastaava vaate.   




Lenkillä käymme joka toinen päivä ja lenkkien pituudet vaihtelevat 1km - 5,5km. Lenkit menemme Harrin voinnin mukaan. Lenkit ovat narulenkkejä tai metsässä irtolenkit.

Kuulo on tosi paljon Harrilla huonontunut ja näkö mennyt kans huonommaksi, mutta 15,2v saakin olla jo. Muuten papparainen onkin hyvässä kunnossa vielä. 



sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Hyvää Uutta Vuotta

Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta kaikille!


Papparainen voi tällä hetkellä tosi hyvin. Tällä hetkellä syö Nutrima Health Digestion nappulaa. Ruoka sopii hyvin Harrille.

10.1.22 käytin Harrin eläinlääkärissä kun hän oli viikon verran pissaillut sisälle. Pissaili semmoiseen paikkoihin mihin ei ennen ole. Hänellä oli alkava pissatulehdus, Veri oli 2 ++.  Sai siihen 8pv kuurin. Sillä meni ohi. 

Kaverini joka on koirahieroja niin heroo Harrin noin kerran kahdessa kuukaudessa. Hieronta tekee hyvää vanhalle koiralle ja ei ole jumissa. Jumeja tuolta vanhalta koiralta löytyy välillä enemmän ja välillä vähemmän mutta kaikki saadaan kuitenkin auki.

Kynnet leikkaan Harrilta kerran viikossa. Leikkaan sen verran mitä uskallan. Paljon en tohi ottaa ettei mene verisuoneen. Kynnet kun on vaaleat, tummat ja kaksiväriset. Ne on hankala leikata. 

Harrin kanssa käytiin vesijuoksumatolla to 27.1.22 ja koirahieroja/eläinfysioterapeutti oli katsomassa harrin kävelyä. Harri meni hienosti vesijuoksumatolle. Matolla käveli n. 15min missä pidettiin yksi tauko välissä. Kävelyn jälkeen fysioterapeutti katsoi Harrin kävelyä ja ylipäätään jalkoja. Hän huomasi että kaikki muut jalat taivuttaessa palautuu paitsi oikea takajalka. Ei osannut sanoa mistä johtuu. Käski seurailla jalkaa. Näytti mitä venytysliikkeitä kannattaa vanhan koiran kanssa tehdä.

Tänään su 6.2.22 käytiin koirakavereiden kanssa metsälenkillä. Harri juoksi vapaana irti alkulenkin. Lenkin aikana yks kaks harri otti ja lähti kävelemään takaisin autolle päin. Lähdin perään ja huusin harria. Ensin ei reagoinut mitenkään mutta sitten hetken päästä pysähtyi ja alkoi kuuntelemaan mistä ääni tulee ja etsimään minua. Sitten kun kuuli mistä ääni tuli niin lähti tulemaan minua kohti. Loppu lenkin oli sitten kiinni kun en uskaltanut irti pitää. En tiedä mistä tuo johtui.

Papparaisen kanssa käydään kerran kuussa meidän kirjastolla lukulemmikki jutussa, missä lapsi saa lukea kirjaa ja Harri kuuntelee. Harri ei sano mitään jos virheitä tulee.





perjantai 19. marraskuuta 2021

Eläinlääkäri käynnit

 Eläinlääkäri käynti 25.9.2021

Paino: 4,1kg

Eläinlääkäri käynnillä otettiin verikokeet, kynnet leikattiin ja pissanäyte tutkittiin.

Pissanäyte oli puhdas. Stix: pH 5, omp 1,014. Virtsanäytteessä virtsa hieman laimeaa (normaalia lisääntyneen juomisen jälkeen), muuten ei poikkeavaa.


Verikokeissa sisäelinarvoista sokeriarvo hieman koholla, todennäköisesti stressistä johtuvaa. Maksa-arvoista AFOS hieman koholla (257, viiterajat 20-150) toinen maksa-arvo ALAT normaali. Muuten sisäelinarvoissa ei poikkeavaa.

Juomisen ja nuolemisen taustalla voi olla närästys. Kokeillaan Harrille närästyslääkkeet:

Losec 20mg: 1/4tbl kahdesti päivässä viikon ajan.

Antepsin 1g: 1/4tbl  kahdesti päivässä. Tuntia ennen tai jälkeen ei saa antaa ruokaa tai muita lääkkeitä.

Kipu voi myös aiheuttaa lisäntynyttä juomista, joten hammashoito suositeltavaa.


Eläinlääkäri käynti 4.11.2021

Paino: 4,3kg

Eläinlääkäri käynnillä poistettiin kaksi hammasta ja patti.

Harrilta poistettiin kaksi hammasta (304 ja 2008) ja hammaskiveä. 

Oikeasta kainalosta rintakehän puolelta poistettiin pieni patti johon laitettiin ihonalaiset tikit.

Kovaa pureskeltavaa ei kolmeen viikkoon. Kipulääkkeeksi sai Metacam, joka 5.11 alkaen kerran päivässä 5-7pv ajan. Tramvetol 1/4 tablettia vain tarvittaessa kovempaan kipuun.

Jos suu tai poistokohdat alkaa erittää/haista/turvotella soitto eläinlääkäriin.







torstai 14. lokakuuta 2021

Seniorielämää

 Spondyloosi

Spondylosis deformans eli spondyloosi on selkärangan rappeumasairaus, jossa selkänikamien rajoille muodostuu luupiikkejä ja/tai -siltoja. Spondyloosia kehittyy usein normaalistikin ikääntymisen myötä, mutta boksereilla rappeumaa todetaan jo nuorilla koirilla. Spondyloosi on todettu perinnölliseksi sairaudeksi boksereilla (perinnöllisyys 0,42–0,62), joten sitä voidaan vastustaa jalostusvalinnoilla.

Silloittumat ovat yleisimpiä rintarangan loppuosassa ja lannerangan sekä ristiselän alueella, joten rinta- ja lannerangasta otetut sivukuvat ovat riittäviä kartoituskuvaamisessa. Spondyloosin suositeltava kuvausikä boksereilla on 2 vuotta, jolloin ikääntymismuutoksia ei vielä ole, mutta perinnölliset muutokset ovat ehtineet muodostua. Vanhalle koiralle sallitaan hieman enemmän muutoksia kuin saman lausunnon saavalle nuorelle koiralle, mutta eri-ikäisten koirien lausuntoja on vaikea verrata suoraan, koska ikääntymismuutosten osuutta on hankalaa arvioida. Kuitenkin kannattaa muistaa, että spondyloosi on etenevä sairaus, joten puhdas selkä tai vain lievät muutokset vanhemmalla koiralla on jalostuksellisesti erittäin merkittävä löydös.


selkä
selän spondyloosi
välimuotoinen lanne-ristinikama

SP1 (aste 1, lievä)
LTV0 (normaali)





Harri tykkää paljon saunoa ja olla sohvalla sylissä. Saunaan pääsee välillä mukaan, mutta ei joka viikko. Sen pitää saada olla aina kaikessa touhussa mukana. Lenkeillä tykkää kans käydä vaikka ikää onkin jo 14v ja 3kk. Lenkkeilemme metsässä ja narulenkeillä. Lenkit vaihtelee Harrin voinnin ja jaksamisen mukaan. Lenkkien pituudet ovat 1km - 5km. 

Yöt Harri nukkuu pääsääntöisesti hyvin, mutta välillä on levoton ja liikkuu paljon. Joskus pyytää ulos pissalle, mutta aina ei muista pyytää ja sitten sattuu vahinko sisälle. Lempi nukkumapaikat ovat kori tai sohvalla.

Parhaita leluja ovat Harrin mielestä semmoiset mistä näkee onko herkkuja sisällä, esim. muovinen limsapullo mihin on reikiä tehty. Sillä lelulla leikkii tosi pitkään jopa niin kauan, että namit loppuvat. Nykyään emme enää varsinaisesti treenaa, mutta mielen virkeänä pysymisen vuoksi höntsäillään mm. aktivointileluilla silloin tällöin kotona. Nyt on esim. ensimmäinen vuosi, kun emme ota enään kausikorttia reenihallille. Papparainen saa nyt viettää rauhallisempaa seniorielämää!
 
Harri syö vaihdellen nappulat kuivana taikka turvotettuna, ruokana Hill's Prescription Diet Canine l/d Liver Care. Kyseinen nappula on ollut hyvä maksavikaiselle Harrille ja eläinlääkärin suosima. 


Kääpiöpinseri

Kääpiöpinserit ovat luonteeltaan erilaisia. Toiset ovat kovia haukkumaan ja toiset vähemmän. Jotkut eivät hauku lainkaan. Kääpiöpinseri on eloisa, valpas, temperamenttinen ja itsevarma, ei arka, hermostunut, flegmaattinen tai aggressiivinen. Se on perinteisesti seurakoira, mutta aktiivisena koirana siitä saa helposti myös monipuolisen harrastuskoiran, vilkkaus ei kuitenkaan tee siitä kaikkein helpointa koulutettavaa.

Kääpiöpinseri on 25-30cm korkea ja painaa 4-6kg. Rungoltaan on neliömäinen. Turkki on lyhyt, tiheä ja sileäkarvainen.

yksivärinen: saksanhirvenpunainen; punaruskeasta tummaan punaruskeaan.

musta ruskein merkein: pikimusta punaisin tai ruskein värimerkein. Ihanteelliset merkit ovat mahdollisimman tummat, syvät ja selvärajaiset. Värimerkit sijaitsevat silmien yläpuolella, kurkun alapuolella, välikämmenissä, käpälissä, takaraajojen sisäsivulla ja peräpeilissä. Eturinnassa on kaksi symmetristä ja toisistaan selvästi erillään olevaa kolmiota.



Harri on mitattu eräässä näyttelyssä ~30-31cm korkeaksi. Painoa on tätä nykyä 4.1kg. Ja väri on punainen. Myös harmaa on lisääntynyt. 
Harri on ainakin seurallinen, iloinen sekä valpas. Pääsääntöisesti tulee toimeen kaikkien kanssa, ihmisten sekä koirien. Lenkeillä ohikulkijat haukutaan hyväksi ja muutenkin toisinaan Harri rakastaa ääntään. Nyt iän myötä, kun näkökin on varmasti jo vähän heikentynyt niin eritoten hämärällä saattaa nähdä mörköjä. 











tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kesä, lämpö ja kuulumiset

 Olemme käyneet mökillä viikonloppuisin. Harri on pari kertaa käynyt uimassa. Ei ui jos liiviä ei ole päällä. Lämmöstä olemme saaneet nauttia. Papparainen tykkää makoilla auringossa/kuumassa.

Käytiin to 10.6 Harrin kanssa eläinlääkärissä. Harri kävi puntarilla painoi vain 3.6kg. Siellä anaalit tarkastettiin, muutamat patit tarkastettiin, kynnet leikattiin ja hammaskivet putsattiin.

Sydän äänet olivat normaalit ja fermoralispulssi synkronoi normaalisti. Limakalvot vp ja kta. Hammaskivet ja syksyllä poistetaan 2008 ja 304 hammas. Hammasröntgen otettiin että nähtiin miten oikea alhaalla oleva etuhampaan juuret menee. Onneksi eivät menneet leukaluuhun. Eikä leukaa tarvitse mitenkään tukea. Ei tarvitse lähteä hammasta poistamaan Etelä-Suomeen ja maksaa tonneja. Saa paikallisella Nikulan eläinklinikalla poistattaa.

Anaalit oli tyhjät. Ihossa oli syylämäisiä patteja.

https://www.nikulanelainklinikka.fi/

Papparainen täyttää 9.7. kunnioitettavat 14v. 

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Kevään kuulumiset

Harri on pysynyt nyt terveenä hyvin. Maaliskuussa käytiin eläinlääkärissä hammaskivenpoistossa, otettiin verikokeet, anaalit tyhjennettiin ja kynnet leikattiin. Maksa- ja munuaisarvo oli pysynyt ennallaan. Ei ollut noussut.


Harri jaksaa hyvin lenkkeillä. Monet ihmiset sanoo että ei Harrista huomaisi, että on vanha muuten kuin et sillä on harmaata. 

Tällä hetkellä Harri syö hill´s prescription diet canine l/d liver care. Ruoka sopii hyvin ja paino pysynyt 4,1kg tienoilla. 

Omaksi iloksemme olemme tehneet rally-tokoa. Tässä muutamia videoita meidän treeneistä.